Blue Ridge Mountains

21.15

Kuten arvelinkin, mieleni palasi ahkeroimaan pääprojektini parissa käskyttämättäkin, kun sille antoi vain aikaa ja tarpeeksi muita tekstejä. Tosin kesken oleva luku on työläs kirjoittaa uusiksi - ennen kaikkea siksi, että sen loppupuoli on yksi aiempien versioiden rakkaimmista kohtauksistani. Ja sen täytyy nyt mennä. Ajatusta on pitänyt pureksia ja niellä ilta, mutta vaikka kuinka kohtausta myllään mielessäni, se pitää riisua ilkosilleen ja täyttää jollain muulla. Jotain ehkä jätän - luut, premissi - mutta muuten joutaa deleted scenes -lepikkoon. Ihan vain koska juonen-/paikanmuutokset. Murr.

Olen miettinyt nyt tuon keskeneräisen luvun rinnalla taas sitä, mitä tämän tekstin on tarkoitus olla ja ilmentää. Mikä tekisi siitä sen lempitarinani, jonka ideasta lähdin silloin vuosia sitten liikenteeseen. Mitä siitä nyt uupuu. Olen tullut tuloksiin, ja vaikka se tarkoittaakin taas todennäköisesti uutta editointikierrosta tämän jälkeen ja ehkä rakenteen uusiksi rukkaamista, jotta saan siihen mahtumaan sen kaiken uuden materiaalin, jonka siihen haluan, olen kuitenkin jo näin etukäteenkin hyvilläni, että uskallan tavoitella tähtiä, lykätä.

Tai ainakin uskallan vielä. (Läheisten kärsivällisyys voi olla koetuksella, omastani puhumattakaan.)

Olen myös - ja ennen kaikkea - hyvilläni siitä, että vielä se tarttumapinta löytyi jostain, etten ollut hukannut sitä täysin, vaikka se karkuteillä on ollutkin. Kuin kiikarin näkymä aallokossa se heilui välillä näkyvistä, mutta näköjään pitää välillä vain antaa kuohujen tasaantua. Hakea taas fokus, tasainen horisontti.

Hyvä päivä. Näitä saisi olla enemmänkin.

0 kommenttia