Aamulla

8.49

Kello oli jälleen vähän, kun heräsin. Niskaani ja siten päätäni särki, ei voinut jäädä vuoteeseen jatkamaan unia vaan piti tulla olohuoneen matolle voimistelemaan ja venyttelemään. Lihaksia särkee vieläkin, mieleni oli se joka vetreytyi.

En ajatellut käsikirjoitustani taivutellessani niskalihaksiani uusiin kulmiin, mutta venyttelytuokion lopuksi huomasin, että käsikirjoitukseni ongelmaa ei taida enää olla, tai jos onkin, tiedän miten sen korjata. Ratkaisut olivat vain siinä, kuin hopeatarjottimella ojennettuina. On aina kiehtovaa seurata, miten alitajunta työskentelee silloinkin, kun itse keskittyy muihin asioihin.

Aurinko paistaa, niskaa ja päätä särkee, hymyilyttää.

0 kommenttia