Tiina Lifländer - Kolme syytä elää

10.58

Tiina Lifländer - Kolme syytä elää
Atena 2016, 434 s.


Luin noin viikko sitten kauan odottamani Tiina Lifländerin esikoisteoksen, ja sen jälkeen on takki ollut jotakuinkin tyhjä. Kolme syytä sanoi kaiken, mitä minulla oli sanottavanani elämästä, ja se sanoi sen hyvin.

Romaani kertoo pääasiassa Helmistä ja Kertusta. Helmin aviomiehellä oli Kerttuun suhde 50-luvun lopulla, mistä osapuolet vaikenivat vuosikymmeniksi. Romaani käsittelee avioliiton arkea, niin Helmin kuin Kertunkin, valloittavan totuudenmukaisesti, arkisesti mutta taitaen, tyylitellen mutta aidosti. Lopputuloksena on romaani, joka tarkkanäköisesti kuvaa sitä, miten isoilta tuntuvatkin asiat voivat myöhemmin olla niin pieniä, ja miten pienet hetket voivat olla suurempaakin suurempia.

"Kun istun keittiön pöydän ääressä ja olen juomatta aamukahvia, teeskentelen, että mitään ei ole tapahtunut vaikka on tapahtunut kaikki."

Lifländerin kertojan ääni on viekoitteleva, tarkkanäköinen, luonteva, kevyt ja samaan aikaan raskas kuten ovat kaikki asiat, joilla on merkitystä. Hetkittäin tyyli saattaa olla joillekin liiankin raskas, mutta onneksi vain hetkittäin: Lifländer on onnistunut luomaan tasapainoisen kokonaisuuden, jossa tyyli on ilmeikäs ja tunnistettava, mutta ei ylitä vielä aivan itsetarkoituksellisuuden kynnystä. Se on loistokas, kirjan sielu ja henki. Tyyli luo illuusion ajatuksen virrasta, läheisyydestä, mikä pitää lukijan hyvin otteessaan silloinkin, kun kuvataan aamiaispöytää tai kirkon penkkejä.

Se pitää otteessaan silloinkin, kun kirjan loppua odottaisi jo kirjan puolivälin tienoilla. Tämä vaikutti lukukokemukseeni jonkin verran: kirjassa tuntuu olevan paljon kohtia, joihin kirjan olettaisi loppuvan, joten lukukokemustani varjosti jatkuva lopun odottamisen tuntu. Jokaisen potentiaalisen loppukohdan tullessa pohdin, mihin tarina voi vielä olla menossa, onko kaikki olennainen jo sanottu. Jokainen uusi luku ja osio oli kuitenkin sopiva kokonaisuuden kannalta, eli mitään turhaa ei kirjassa kuitenkaan ollut. Kirjassa vain oli elämälle tyypillinen hitaan ajankulun tuntu ja maku: Helmin elämän venyessä venyy tarinakin, kyyhkynharmaaksi ja entistä elämäänsä kaipaavan melankoliaksi.

Helmin ja Kertun lisäksi kirjassa kuullaan kolmannen henkilön, Helmin naapurin Tomin ääntä. Tomi on eronnut lapsensa äidin kanssa ja elää nyt niitä päiviä varten, kun saa tyttärensä luokseen käymään. Tomi seuraa vierestä, kuinka tytär kasvaa ja etääntyykin. Samalla Tomi tutustuu Helmiin ja Kerttuun ja tarjoaa naisista ulkopuolisen näkökulman.

Tomin osiot olivat kokonaisuuden kannalta ehkä tarpeellisiakin tarinan tasapainoa ajatellessa, mutta lukemisen aikana kyseenalaistin hieman Tomin roolia ja sen tärkeyttä. Vaikka Tomin osiot oli sulautettu hyvin kerrontaan ja kokonaisuus oli eheä pintatasoltaan, koin ne kuitenkin hieman erillisiksi. Kaipa koin Tomin puolen tarinasta omakseen, siinä missä Helmin ja Kertun osiot olivat selkeästi samaa tarinaa ja samaa teemaa täydentäviä. Toki Tominkin osioissa samoja teemoja oli esillä, mutta painopiste tuntui erilaiselta. Olisiko Laurin näkökulma tarjonnut tarinaan Tomin tarjoamaa sidosainesta, vai olisiko miehen näkökulma tarjonnut mitään uutta? En tiedä, eikä spekulaatiolla toisaalta ole väliäkään: Tomin osiot olivat, kuten sanottu, kuitenkin hyvin kirjoitettuja, osia kokonaisuudessa, ja myös nautittavia. Valituksen aihetta Tomin näkökulma ei siis sinällään tarjoa, vaikka paikoitellen niiden tarpeellisuutta kyseenalaistinkin.

Koko lukukokemus jäi mieleeni yhdeksi tärkeimmistäni, vaikken ihan täysiä tähtiä sille annakaan: kuten sanottu, romaani tarjosi vähäeleisesti paljon, jopa niin paljon, että tunnen löytäneeni jotain, mitä olen vuosia kirjallisuuden parista etsinyt. En osaa nimetä mitä, mutta Lifländerin upeampaakin upeammat kuvaukset varsinkin Helmin ajatuksina elämästä jättivät olon suorastaan tyhjäksi ja olivat juonta tärkeämpi sisältö. Kirja on ehdottomasti erinomainen, ja suosittelen sitä kaikille, joita aihe kiinnostaa vähääkään tai joita ei haittaa juonen verkkainen kehitys ja jotka nauttivat nimenomaan hahmokeskeisistä kertomuksista. Odotan Lifländerin tulevia teoksia kieli pitkällä, sillä tämä tuskin jää viimeiseksi.

Tähtiä annan Goodreads-asteikolla 4/5.

Kiitos, Tiina, että kirjoitit tämän romaanin. Se oli vähäeleisyydessään niin paljon.

4 kommenttia

  1. Minäkin pidin tästä kovin, kauniisti kirjoitettu kirja, joka jäi vahvana mieleen vaikka jonkin verran enemmän siltä olisin ehkä kokonaisuudessaan toivonut - jonkinlaista hioutumista ja särmää, ehkä? Ja Tomin olisin jättänyt jopa kokonaan pois, oli hänellä paikkansa kyllä, mutta sekin tila olisi ollut huomattavasti mielenkiintoisempi syventää jollain muulla, kuten jopa Laurilla, kuten sinäkin pohdit. Mutta niin tai näin, lupaava esikoisteos tämä silti oli! :)

    VastaaPoista
  2. Ehkäpä särmänpuute selittyy arkisuuden ja ajan tunnulla? Tiukempi, "räjähtävämpi" paketti olisi saattanut olla mielenkiintoinen ratkaisu, mutta toisaalta ymmärrän, miksi kirjailija oli valinnut näin. Mukava kuulla, että sinäkin pidit kirjasta! :)

    VastaaPoista
  3. Luin tämän juuri ja olen aika lailla ihastunut minäkin.

    Hyvin sanottu kun kuvaat Lifländerin tyyliä tunnistettavaksi ja ilmeikkääksi. Kirjoitustavassa on todellakin jotain ihan omaa, tykkäsin varsinkin monista ennen kuulemattomattomista vertauskuvista, niissä oli hyviä oivalluksia, mutta ei kuitenkaan mitään liian outoa.

    Tuo on jännä, kun moni kertoo odottaneensa jotain järisyttävää tapahtuvaksi. Niin minäkin, mutta sitten toisaalta olin helpottunut ettei niin kuitenkaan käynyt. Kosto olisi loppujen lopuksi ollut kuitenkin paljon tylsempi ratkaisu. Anteeksi antamisen vaikeus, se taas on ihan yllättävän mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Erja, kiitos kommentistasi!

      Olen ehdottomasti samaa mieltä: Lifländerin vertauskuvista ja oivalluksista tekee erityisen se, miten ne ovat jokamiehen ja jokanaisen huomioita, tavallisia mutta voimakkaita varsinkin kaunokirjallisuuden muotoon puettuina.

      Minäkään en odottanut kostoa lukemisen aikana, vaan ehkä suurempaa välienselvittelyä. Nyt edettiin hyvin hienovaraisesti - mikä toisaalta sopi romaaniin kuin nenä päähän. Jäi kyllä mieleeni hienona lukukokemuksena!

      Poista